Strike a pose!

Kyllästyin jo hieman katselemaan itseäni tuossa vanhassa promokuvassa, joten totesin, että tarvitsin uusia. Pienten kuvaaja- ja kuvausaikataulusäätöjen jälkeen päädyin ottamaan kuvia valokuvaaja Heli Hirvelän kanssa.
Olin nähnyt hänen töitään aiemmin jo paljonkin, sillä hän on oottanut upeita kuvia mm. Anne-Marin vaatteista, mutta mieleeni oli jäänyt myös Helin kuvaama kalenteri “Stripes from the rainbow, Helsinki“, jota taisin viime Helsinki Pridessä katsella. Olikin kiva päästä tekemään töitä hänen kanssaan ja koko kuvaus järjestyi vielä ruhtinaallisella päivän varoitusajalla!
Heli oli tosi mukava ja kuvaus sujui Kalasatamassa sijaitsevassa studiossa kahdessa tunnissa oikein sutjakkaasti ja ammattimaisesti. Päälläni minulla oli Anne-Marin asu, joka oli aiemmin päälläni Ylen promokuvissa. Toinen asuni oli kaksi vuotta sitten New Yorkista tuomani vintage-iltapuku, joka ei tähän päivään menessä ollut päässyt juurikaan mihinkään käyttöön. Nyt vain jännään mitä kuvista tuleman pitää. Heli tekee varmasti hyvää jälkeä.
Mutta täytyy sanoa, että eipä tästä rulianssista olisi tullut mitään ellei olisi ihanaa Anne-Maria, joka on todella auttanut minua tässä Euroviisu-show’n suunnittelussa todella ammattimaisella otteella. Meillä on aikamoisia pukusuunnitelmia lavalle (se asu tulee olemaan näkemisen arvoinen) kuin myös tulevaan musiikkivideoon, jonka teemme Euroviisu-biisistä. Oikeiden ihmisten löytäminen ympärille on kyllä tehnyt tästä ruljanssista kokemisen arvoisen.
Tähän mennessä Bääbs-jengiin on rekrytty siis taustalaulajat, puvustaja, puvustaja-assari, koreografi, burleskitaiteilija, “markkointitiimi”, valokuvaaja sekä musavideon tekijä! Aika hyvin kahdessa viikossa. Sunnuntaina koko jengi kokoontuu Tampereelle pähkäilemään tulevaa ja antamaan kaikkensa. Olen ihan liikuttunut.
T. Liikkis-Bääbs






Leave a Comment